Header About Us Desktop scaled Header About Us Mobile
Etusivu
Meistä

Meistä

SALUS Controls on johtava älykotijärjestelmien tuottaja, joka toimittaa innovatiivisia ja ympäristöystävällisiä tuotteita. Ne ovat helppokäyttöisiä niin asukkaille kuin asentajille, tarjoten paremman asumismukavuuden ja vaivattoman asennusprosessin.

Vuodesta 2000 lähtien SALUS Controls on ollut älykotialan edelläkävijä ja jatkuva innovoija. Lue meistä lisää alta.

Meidän tarinamme

SALUSin tarina alkoi vuonna 1974, Computime Groupin perustamisesta Hongkongissa. Yhtiö jatkoi laajenemistaan, avaamalla tehtaita Kiinan Guangzhoussa, ja avaamalla konttorin Yhdysvaltoihin 1980-luvulla. Vuonna 2000 lanseerattiin SALUS Controls -brändi, mikä merkitsi älykkäisiin lämmitys- ja energianhallintaratkaisuihin keskittyvän toiminnan alkua. Vuosituhannen vaihteessa konserni laajensi toimintaansa myös Eurooppaan ja Japaniin, ja vuonna 2004 perustettiin SALUS Controls UK, josta tuli kaikkien Euroopan toimintojen pääkonttori.

SALUS on jatkanut voittokulkuaan ja avannut uusia konttoreita Euroopassa, mukaan lukien Norjassa ja Saksassa, sekä voittanut lukuisia palkintoja ja jatkanut älykotilaitteiden kehittämistä. Olemme yksi ensimmäisistä yrityksistä Euroopassa, joka lanseerasi älytermostaatin.

Yrityksemme arvot

values icon 1

Visio

Haluamme rakentaa tulevaisuutta, jossa yhä useammat ihmiset voivat nauttia älykodin mukavuuksista ja elää tehokkaampaa arkea. Tavoitteenamme on olla Euroopan johtava toimija älykotien automaatiossa ja tarjota kestäviä ratkaisuja, jotka vähentävät hiilidioksidipäästöjä, parantavat energiatehokkuutta ja vievät kohti hiilineutraalia tulevaisuutta.

values icon 2

Meidän missiomme

Tavoitteemme on yksinkertainen: haluamme luoda virtaviivaisia ja helppokäyttöisiä ratkaisuja, joiden avulla ihmiset voivat hallita kotejaan tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti: lämpötilaa, valaistusta ja kodin turvallisuutta. SALUS tuotteet antavat ihmisille mahdollisuuden hallita ja vapaasti säätää kodin mukavuutta.

values icon 3

Aina kohti innovaatiota

Ennakoimme käyttäjien todellisia tarpeita ja hyödynnämme suunnittelua, teknologiaa ja muotoilua nostaaksemme kodin mukavuuden uudelle tasolle. Emme halua tuotteidemme olevan näkyvästi esillä kodeissa: meille tärkeintä on, että koti tuntuu mukavalta.

SALUS numeroina

3

huippuosaami- skeskusta


Käytämme uusinta teknologiaa seuraavan sukupolven termostaattien ja älykotituotteiden luomiseen.

achivements image 1

4

tehdasta ympäri maailmaa


Tehtaamme mahdollistavat koko SALUS Controls tuotevalikoimamme valmistuksen alusta loppuun: suunnittelusta ja ohjelmoinnista aina pakkaukseen ja käyttöoppaaseen saakka. Tämä takaa sekä asentajille että käyttäjille parhaan mahdollisen käyttökokemuksen.

Yli200

tuotepatenttia vuodessa


Emoyhtiömme (Computime) hakee aktiivisesti patentteja, jotta voimme jatkaa innovointia nopealla tahdilla.

achivements image 2

Yli1termostaattia

miljoonaa


lähtee tehtailtamme kuukausittain, ja ne ovat suuressa kysynnässä asentajien ja loppukäyttäjien keskuudessa yli 14 maassa.

SALUS-historia

timeline icon 1

1974

Perustettu Hong Kongissa

timeline icon 2

1980

Ensimmäinen tehdas Guangzhoussa, Kiinassa

timeline icon 3

1982

Laajentuminen Yhdysvaltoihin

timeline icon 4

2000

Avaa toimistot Euroopassa ja Japanissa

SALUS Controlsin lanseeraus

timeline icon 5

2004

SALUS UK:n avaaminen, Euroopan päämaja

timeline icon 4

2005

SALUS Saksan avaaminen

timeline icon 5

2006

Listautuminen Hong Kongin pörssiin (koodi 320)

timeline icon 4

2009

SALUS Puolan avaaminen

timeline icon 4

2013

SALUS Nordicin avaaminen

timeline icon 4

2014

SALUS Romanian avaaminen

40-vuotisjuhlan viettäminen

Winner 2

2017

Voittaa Bloombergin ”Listed Enterprises of the Year” ja Economic Digestin ”Hong Kong Outstanding Enterprises” -palkinnot

Winner 2

2018

Voittaa kultaa HK ICT Gala -palkinnoissa

muutto Science Parkiin

timeline icon 5

2019

Saa 2020 CES Innovation Award -palkinnon huomattavasta suunnittelusta ja tekniikasta kuluttajateknologian kategoriassa

timeline icon 4

2021

Uusi osaamiskeskus avataan Romaniassa

People people

2022

48 vuoden jälkeen Computimen perustaja jää eläkkeelle ja nimeää herra Bernard Auyang Pak Hongin toimitusjohtajaksi

Asiakaskokemukset

Älä luota vain sanaamme: katso, mitä muut ovat sanoneet älykotijärjestelmistämme.

5 stars

“I needed a replacement option for my SALUS boiler thermostat, which had been operating perfectly for over 20 years. My enquiry to SALUS Controls was immediate and spot on. The upgraded version is on its way. The service is excellent, the products are ultra-reliable, and it is nice to know you can trust a supplier with confidence.”

Mike Robson

SALUS Controls customer

5 stars

“The SALUS thermostat is great. It was easy to install and works as expected. I can control water and heat temperatures from their device (can be mounted on the wall or used with a stand). Also, you can use their user-friendly app from your mobile to control, schedule temperatures of your boiler. They helped me with my queries and even provided a replacement gateway device for free.”

Ram Agrawal

SALUS Controls customer

5 stars

“We have a SALUS RT310 fitted to our static caravan and it has been very useful. It suddenly decided to stop allowing us into the app, so I emailed the helpline and wasn’t expecting any worthwhile help. How wrong I was. An engineer emailed me back promptly and walked me through all the options. All I can say is excellent service, which is so unusual these days. And big THANK YOU to SALUS for a brilliant service.”

Craig Maguire

SALUS Controls customer

Ota meihin yhteyttä

Jos sinulla on kysyttävää älykotiratkaisuistamme, ota meihin yhteyttä. Tiimimme auttaa sinua mielellään kysymyksissäsi. Tai jos haluat tietää enemmän älykotituotteistamme, tutustu blogiimme täällä.